Suomen kieli käyttöön/kihlaus
Kihlaus
Tarinassa esiintyy neljä ihmistä.
AAPELI on kraatari eli räätäli. Hän on naimaton eikä enää nuori. Aapeli asuu omassa mökissään ja tekee vaatteita ihmisille.
EENOKKI on toinen kraatari, Aapelin ystävä ja myöskin vanhapoika.
JOOSEPPI on nuori mies, Aapelin oppipoika. Aapeli opettaa hänelle räätälin ammattia. Oppipojan täytyy totella ja kunnioittaa mestariaan ja myös Aapelia.
EEVA on tarinan nainen. Hän on kotoisin samasta kylästä, mutta lähtenyt sieltä Helsinkiin töihin. Eeva oli palvelijana hienossa perheessä. Nyt hän asuu lähitienoilla kahden naimattoman herran luona. Se ei ole kaikkien mielestä sopivaa, ja kylällä juorutaan kaikenlaista. Eeva hoitaa herrojen taloutta. Häntä sanotaan herrojen Eevaksi.
Tapahtumapaikka on Aapelin tupa. Henkilöt puhuvat myös asioista, jotka ovat sattuneet muualla. Aapeli ja Eeva tulevat sisään. Molemmat kantavat kädessään nyyttiä. Jooseppi jatkaa padan hämmentämistä, mutta kumartaa syvään.
EENOKKI: Tervetuloa, morsiuskunta!
AAPELI: Me kiitämme sinua, Eenokki. Sinä olet tässä juuri tarpeellinen. Onko Jooseppi kertonut sinulle jotakin?
EENOKKI: Lyhyesti.
AAPELI: Onhan minulla nyt edes se, joka paitani pesee. - Istu, istu, Eeva.
EEVA (miettii itsekseen): Tämmöinen tupa! Huuhkaimen pesä.
Aapeli ottaa nyytistä sokeriastian ja asettaa sen pöydälle.
AAPELI: Sokeriastia on kuitenkin ehjä. Tiedä, Eenokki, että olemme pyörineet kamalassa leikissä, minä ja Eeva. Oi niitä jumalattomia herroja!
EENOKKI: He kai kohtelivat sinua kopeasti?
AAPELI: Kiitän, etten saanut heiltä selkääni.
EENOKKI: Kateus, kateus!
AAPELI: Sula kateus. En päässyt edes sisään. Seisoin pihalla ja otin vastaan Eevan tavaroita. Mutta kun olimme valmiit lähtemään ja istuimme rattaille, niin arvaas, mitä tekivät?
EENOKKI: Häijyn koiranjuonen, arvaan sen.
AAPELI: Tuli pieni poika, herrojen käskystä, ja sanoi että korjaa hevosen häntävyötä. Mutta se peijakas pisti palavan taulankappaleen Ruskon hännän alle. Samalla yksi herroista ampui meille jäähyväislaukauksen pilkallaan. Rakas virkaveljeni, ajattelepas, millä hirmuisella vauhdilla me lähdimme. Rusko juoksi kuin vimmattu, potki ja juoksi. Oliko ihme, että Eeva ja minä huusimme täyttä kurkkua hädissämme?
EENOKKI: Ei mikään ihme. Mutta se on ihme, että seisot vielä tässä ja kertoilet retkestäsi. Kiitä, ettet makaa ojassa tallukat taivasta päin.
AAPELI: Onni suojeli minua. Taulanpala irtosi viimein, ja vähitellen Rusko hiljensi juoksuansa. Istuimme yhä rattailla luut ehjinä, vaikka sydän pamppaili.
EENOKKI: Voi julmia herroja, voi julmettuneita!
AAPELI: Sanos muuta. Ihmettelenpä, että Eeva on näin kauan sietänyt heitä. Ettet jo ennen ole tehnyt tätä temppua, Eeva? Eeva kääntyy poispäin ja puhuu itsekseen.
EEVA: Jaa, sinä västäräkki! Suokoon jumala, etten koskaan olisi tätä tehnyt. Mikä hulluus minulta jättää herrat ja tulla tänne turvekaton alle!
AAPELI: Mutta miksi morsian on niin äänetön?
EENOKKI: Tavallinen morsiamen alakuloisuus, kun hän muuttaa miehelään.